Koska neulanreikävalokuvauksesta on hyvä tehdä muistiinpanoja, niin perustin tämän blogin niitä varten.
Tässä ensimmäinen koskaan ottamani neulanreikäkuva. Tumma on negatiivi ja vaalea on digitaalisesti tehty positiivi. Päivä oli syksyinen ja pilvinen. Valotusaika oli 7.30-16.15 (lähes 9 tuntia) eli se aika minkä olin töissä.
Aika oli aivan liian pitkä ja kuva ylivalottui. Pitää viikonloppuna kokeilla Jyväskylän Työväenopiston tunnilla äsken ladatussa kamerassa puolta lyhyempää valotusaikaa, jos keli on samanlainen ulkokuvauksessa.
Ekan kuvan nimi on siis "Työpäivä" kun sen ikuistamiseen kului kameralta sama aika kun olin itse duunissa. Laiton kameran kuvaamaan kuistille sateensuojaan kun läksin ja kun tulin kotiin laitoin sulkimen kiinni.
Tämä on otettu myös ensimmäiseksi valmistuneella kameralla, joka on kännykän pakkauslaatikko. Muitakin kameroita on toki tulossa kunhan keretään.
Jos tuntee paikan niin kuvasta on helposti tunnistettavissa rappuset, pihakeinu, kuistin lattia, päivänliljojen pitkät varret, pihanurmikko ja metsä.
Tästä on pitkä matka hallittuihin taideteoksiin opettajani Runen ja kaverini Fotomikin lailla, mutta tästä lähdetään liikkeelle. Ensimmäinen kuva on aina merkittävä virstanpylväs - itselle siis.
Onnistuin myös klähmimään ensikertalaisen hermostuksesta hikisillä sormilla kuvaan selkeästi tunnistettavat sormenjäljet. Ei siis tarvitse erikseen signeerata kuvaa kun poliisin sormenjälkitestillä tuo oitis havaitaan minun tuotoksekseni ;D
Onneksi minun kuvassa näkyy sentään jotain tunnistettavaa, olisihan tästä voinut tulla joko aivan musta tai aivan valkeakin. Kuvauksen jälkeen kameralle oli myös sattua haaveri, kun jätin sen kuistin pöydälle odottamaan kehitystä - ja joku lintu oli keksinyt laatikon pöydältä ja alkanut nokkia kameraa puhki. Onneksi tukeva kännykkälooda kesti kuitenkin hyökkäyksen ja ei tuhoutunut täysin terävän nokan käsittelyssä.
Tästä se lähtee...
8 kommenttia:
Aina on aloitettava jostakin.
Se pätee kaikissa asioissa, vaikka välillä se vihastuttaa.
Noniin, sieltähän se tulee!
Mie en koskaan saanu tommosta rosoa ja "rumuutta" noihin, olisinko liian rutinoitunut pimiötyöskentelijä vai missä on vika.
Komian näköinen omalla tavallaan kyllä. Sitä mysteeriä.
Laitas blogilistalle tää ni voipi paremmin seurailla.
http://fotomik.blogspot.com/2006/10/siit-se-ajatus-sitten-lhti.html
Kas siinä sulle innoitusta.
No eihän se perkeleen linkki toiminut, ja nyt en saa editoitua tuota kommenttia kun se haluaa Betan kirjautumistunnuksia sen tehdäkseen ja eihän mulla niitä ole. No se on kuitenkin uusin postaus miun blogissa.
Mielenkiintoista!
Tämä neulanreikäkuvaus taitaa olla semmosen rauhallisen luonteen hommaa. Jos valotusajat on tuota luokkaa, niin minä saattaisin kyllästyä jo ekalla laukauksella. Mielenkiinnolla seuraan kehitystäsi. Jotenkin minusta tuntuu, että joskus pikkumuksuna olisin joskus törmännyt tämäntyyppisen vimpaimen rakenteluun. Kai se on mahdollista.
Helou! Kiitoksia kaikille kommentoineille kannustavista sanoista ja Mikolle kiitos kuvallisesta annista omassa blogissaan.
Muuten...Tässä on lisämuistiinpanona sanottava että noi sinänsä kauniit mustat reunukset tuli siitä että paperi leikattiin TARKOITUKSELLA liian suureksi eli sivuilta liian pitkäksi laatikkoon nähden. Kivat reunat tuli kuvaan, mut seuraavalla kerralla on varottava noita sormenjälkiä, jotka pääasiassa johtuvat siitä että liian pitkä paperi on vaikeampi kiinnittää teipillä pohjaan.
Neulanreikä on rok.
minäkin laitoin ekat (ja ainoat) kuvani näytille
Lähetä kommentti